Pohjois-Chile ja Atacaman autiomaa

Pohjois-Chile on aivan erilainen kuin keski- tai etela-Chile. Tama on periaatteessa kokonaan autiomaata ja pienia kylia ja kaupunkeja harvakseltaan. Talla hetkella olen noin 200:n tuhannen asukkaan kaupungissa, Iquiqessa. Alueena tama on koyhempaa kuin muu osa Chilesta, joka nakyy katukuvassa ja asunnoissa. Kylmiin pohjolan oloihin tottuneella on hieman tukalaa kuumuuden kanssa, kun taalla ei jostain syysta tunneta ilmastointia. Tata kirjoittaessani kaverin asunnolta 18:sta kerroksesta, ikkunasta avautuu uskomattomat nakymat jylhille Andien vuorille ja tyynen valtameren rannalle, jonne alkaa hitaasti valua auringonottajia ja surffareita lampotilan ollessa arviolta siedettavat 23-25 astetta aamulla klo 10.00. Taalla suurimmat tyollistajat ovat suuret kaivokset, joista kaivetaan erilaisia mineraaleja teollisuuden kayttoon ympari maailman. Asunnot taalla ovat ilman ilmastointia ja erittain heikkokuntoisen nakoisia hokkeleita. Koska taalla ei juurikaan sada, ei ole tarvetta olla mitenkaan tiivis talo ja pitava katto ja nailla ihmisilla eivat palkat ole huimia, mutta silti onnellisia elamaansa taalla (taman kertoi Pablo, ei omakohtaista kokemusta).

Kavin tutustamassa kolmen paivan reissulla lahemmin Atacaman autiomaahan ja matkustin San Pedro de Atacamaan (http://es.wikipedia.org/wiki/San_Pedro_de_Atacama), n. 5000:n asukkaan pikkukylaan. Tama sijaitsee noin 8,5 tunnin bussimatkan paassa Iquiqesta keskella autiomaata. Atacaman kokoa voi yrittaa kuvailla silla, etta bussin ikkunasta ei nakynyt useampaan tuntiin muuta kuin erittain kuivaa aavikkoa, muutama pieni kyla keitaiden ymparilla ja Andit ympyroimassa joka puolelta. Bussin hyva puoli on se, etta niissa oli jalkatilaa jopa enemman kuin lentokoneessa ja penkit sai melkein makuuasentoon. Valilla tuntui kylla meno aika hurjalle Andien ylityksessa, kun tiella ei ollut kaiteita ja alas oli jotain 100 metria vapaata pudotusta ja kuski vain painaa kaasua ja oikoo mutkissa. Joutuu myontamaan, etta suomessa turvallisuuteen tottunutta jopa hieman jannitytti valilla.

San Pedro on Pohjois-Chilen suurimpia turistikohteita, vaikka ei sille ensinakemalta vaikutakkaan, koska rakennukset ja infrastruktuuri ovat pysyneet vanhaa kunnioittaen. Tama on monen backpackersin kokoontumispaikka ja halpoja hostelleja ja ruokaa loytyy riittavasti. Itse maksoin kahdesta yosta n. 20€ ja paikka oli aivan keskustassa ravintoloiden ja kahviloiden keskella. Tama on paikka, joka taytyy tulla itse kokemaan, tahan ei riita sanat kertomaan fiilista ja sita tunnelmaa, jota siella oli. San Pedrosta jarjestetaan useita erilaisia ja eripituisia matkoja autiomaan eripaikkoihin. Pienella kiertelylla onnistuin saamaan edulliset ja itsea kiinnostavat retket englanninkielisella opastuksella. Matkoja varatessa kannattaa aina kysya englanninkielisesta oppaasta, jos oma espanjankielentaito on hieman rajoittunut. Muuten voi keskittya vain maisemien ihailemiseen. Valitsin useista mielenkiintoisista vaihtoehdoista seuraavat: Sandboarding (pakkohan lautailijan tuota on kokeiltava) & moonvalley, High Plateu Lagoons & salt lake ja Tatio geysiers. Naista loytyy lyhyt esittely osoitteessa: http://www.sanpedroatacama.com/ingles/visitar.htm

Sina paiva, kun saavuin San Pedroon ja nain ilmoituksen sandboardingista, olin valittomasti myyty. Tama tapahtui paikassa nimelta death valley. Ero hiekkalautailussa ja lumilautailussa on kuin hiekalla ja lumella... idea on sama, mutta toteutus hieman eri. Lautoja oli muutama erilainen, joita paasin kokeilemaan. Yhdella laudalla pystyi menemaan vain suoraan. Siihen kyllastyin jo toisen laskun jalkeen ja vaihdoin laudan toiseen, jolla pystyi mutkittelemaan. Tama vaatii hieman totuttelua, mutta jo kolmannella laskulla pysyin pystyssa. Viidennen laskun aikana ohitse meni joukko muita turisteja, jotka olivat opastetulla kavelyretkella ja siihen tilaan latasin parhaan laskuni ja kiitokseksi sain suuret aplodit. Hieno hetki, vaikkakin lyhyt, se 5 sekuntia kuuluisuutta. Vaativuudesta kertoo se, etta paikalla oli useampi muukin, mutta olin ainoa, joka osasi laskea kaatumatta dyynilta alas. Nouseminen dyynin laelle oli jokaisella kerralla entista vaikeampaa hiekan upotessa jalkojen alla ja tuulen nostaessa hiekkaa silmiin ja kaikkialle. Laskuja tuli noin 10, joista ennen viimeista laskua taukoni alhaalla oli venynyt jo reiluun 10 minuuttiin. Taalla meni kamerasta zoomi umpeen, enka ole sita saanut vielakaan puhdistettua hiekasta. Onneksi muuten toimii. Pisteita yhdesta viiteen annan talle kokemukselle 4.

Sandboardingin jalkeen suuntasimme retkikuntamme kanssa moon valleyyn, jossa tarkoituksena oli olla todistamassa auringonlaskua ja taman tuottamaa variloistoa laaksossa. Laaksossa oli kuuleman mukaan useita erilaisia mineraaleja, joista auringovalo heijastuu erivareina tuottaen hienon elamyksen. En tieda johtuiko se paikasta, missa istuin vai kameran puhdistamisesta hiekasta, mutta itse en nahnyt mitaan normaalista poikkeavia vareja. Ei kylla kukaan muukaan vieressa olijoista hihkunut hammastyksesta. Seuraavalla kerralla pitaa paikka valita hieman tarkemmin, jossa tuota katsoo. Hieman laiskana ja vasyneena edellisesta rastista jain ensimmaiseen mahdolliseen paikkaan odottamaan auringolaskua, vaikka opas oli kertonut parhaiden paikkojen olevan viela kauempana dyynin toisella puolen. Maisemat taalta korkealta dyynilta olivat mahtavat. Pisteita talle annan 2,5 johtuen oikeastaan maisemista ja lampimasta hiekasta, jolla oli kiva lepuuttaa vasyneita jalkoja.

Seuraavana paivana oli vuorossa Laguunit yli 4:n kilometrin korkeudessa seka suolajarvi (Salar de Atacama) alhaalla laaksossa. Matkalla Laguuneille (Miscanti & Miniques) todistimme Inkojen polun majoiltaan lepopaikalle, joka kulki tarkalleen kauriin kaantopiirin kohdalla. Laguunit ovat lahdepohjaisia ja naita ymparoivat jylhat vuoret. Rauhallisuudessaan tama paikka on omiaan rentoutumiseen. Mitaan erityista nahtavaa en taman lisaksi taalla kokenut historiatietojen lisaksi. Suolajarvi nosti kiinnostukseni jalleen eri tasolle. Kohta, jossa olimme, oli oppaan arviolta noin 100 km pitka ja 50 km levea ja taalla ei nahnyt muuta kuin valkoista, rikkonaista kivea jokapuolella. Kuumuus tuntui taalla todella tukalalta ja suomalainen oli hiesta markana heti alussa. Suojakerrointa kannattaa taalla tuplata ihan varmuuden vuoksi. Vaikka suolajarvi on kuuma ja nayttaa elottomalle, taalla on kuitenkin muutamia maanalaisia lahteita, jotka muodostavat maan paalle vesilammikoita ja naissa elelee useita flamingo ja muita lintulajeja. Flamingon lento on mahtavaa katseltavaa. Hieman harmittaa eilen hajonnut kameran zoomi, joten hienot lahikuvat naista linnuista jaivat ottamatta. Alta metrin mittainen "tee-se-itse" zoomi ei paljoa vaikuttanut. Pisteita laguuneille 3 ja suolajarvelle 4. Suolajarveen tutustumista ehdotan kaikille, laguunit eivat ylittaneet riittavasti kiinnostukynnysta.

Kolmantena paivana ennen pitkaa bussivaellusta takaisin Iquiqeen, kavin tutustumassa Tatio Geysireihin, joiden takana kohosi suuri Tatio tulivuori. Tanne lahdettiin aamulla klo 4, koska matkaa Tatiolle oli reilut 2 tuntia ja geysirit ovat aktiivisimmillaan aamu kuuden ja seitseman valissa. Paikalla oli useita geysireja, jotka hoyrysivat jatkuvasti ja syoksivat vetta ilmaan aina silloin talloin. Veden lampotila on noin 80 astetta, joten kuljettajamme teki meille aamupalan yhdessa geysirissa: kuumaa kaakaota ja n. 7 minuutin kananmunia, hyvin onnistui. Veden purkaukset johtuvat maan olla olevan kylman vesivirran ja taman alla olevan kuuman kiviaineksen (ymparilla useita tulivuoria) kohtaamisesta. Mita suurempi lampotilaero, sita suuremmat purkaukset. Talvella nama kohoavat jopa reiluun kymmeneen metriin, mutta nain kesalla saimme todistaa hieman kituvaa, parin metrin suihkua. Alueella oli myos lahde, jonka vesi oli noin 30 asteista ja jossa oli mahdollisuus uida. Kun ulkona oli noin 0 astetta lamminta (olimmehan jalleen noin 4 km korkeudessa ja aavikolla lampotilaerot paivalla ja yolla ovat suuret) ja vesi 30 astetta, niin siella oli erittain mukava uiskennella ja lekotella. Tallaista avantouinti pitaisi olla talvella... Taalla tormasin ensimmaisiin suomalaisiin turisteihin lomani aikana, en olekkaan ainoa. Takaisin tullessa kuljettaja vei meidat lapi useiden kanjoneiden ja vuorten, joista oli mahtavat nakoalat ja naimme miten monipuolinen autiomaa voi olla keitaineen. Tama reissu ansaitsee myos 4 pistetta.

San Pedron reissun leijonat ja lampaat. Ehdottomat assat ovat monipuolinen tarjonta ja naista eritoten sandboarding (lumilaitailusta paljon hyotya), suolajarvi seka Taitio geysirit. Plussia muista saavat hinta-laatu suhde ruokapaikoissa, vuokrattavien valineiden maara ja laatu (pyorat, autot yms.), nakymat, perinteikkyys ja luonto. Lampaiksi voin kutsua laguuneita ja moon valleyta, joista omat kokemukset jaivat hieman mitaansanomattomiksi. Muita lampaita olivat hostellissa vallinnut kuumuus yolla (unta jotain 3h per yo) ja edelleen vaivaava oma espanjankielen taidottomuus. Suosittelen kaikille tutustumista San Pedro de Atacamaan, jos olette suunnittelemassa lomamatkaa Chiileen. Ehdottomasti tutustumisen arvoinen.

Nyt on San Pedro jaanyt taakse ja sen polyt pesty (paitsi kameran zoomista). Tanaan on edessa synttarit Chilelaiseen tapaan ja rentoutumista kaupungilla ja rannalla edellisen reissun jaljilta. Huomenna lahto Santiagoon, josta suunta etelaan.