Sunday, January 21, 2007

Packing and Wrapping

Tanaan koitti se paiva, jonka olen yrittanyt unohtaa. Paluu arkeen tyomaalle ja kylmaan, mutta toivottavasti lumiseen Suomeen. Edessa on pitka lentomatka ja sita ei todellakaan edesauttanut eilinen valvominen (jalleen kerran) pitkaan. Jalleen on paljon tapahtunut viime kirjoituksestani, joten kerrotaan mieluummin niista.

Paiva Argentiinassa meni todella nopeasti. Aamupalan jalkeen lahdimme kaupungille katsomaan, mita se tarjoaa ja millainen on. Kello oli tassa vaiheessa jo melkein 12, joten bussin lahtoon reilu 3 tuntia. Ei liiemmilti aikaa. Auto parkkiin jonnekkin ja tutustumaan rantaan, jossa todetusti ovat parhaat maisemat. Siella alkoi juuri kitesurfing kisa, jota katselimme vahan aikaa ja rentouduimme. Taman jalkeen keskustaan, eli muutama kortteli rannalta ylospain. Taalla liikenne jalankulkijoita kohtaan on samaa luokkaa kuin suomessa, jalankulkija varokoon. Chilessa autot pysahtyvat antamaan tieta, mutta Argentiinassa taidetaan painaa kaasua. Aika meni nopeasti muutamia kauppoja ja taloja katsellen ja syoden yhden kalleimmista pizzoista taalla (ei todellakaan ollut hintansa arvoinen, mutta nalka oli ja jotain piti saada nopeasti). Visiitti Barilochessa jai hieman pintaraapaisuksi, mutta antaa odottaa parhaita puoliaan seuraavaan kertaan.

Bussi Argentiinasta Osornon kautta Santiagoon piti lahte kolmelta iltapaivalla, mutta kuten on jo kaynyt ilmi, taalla aikataulut ovat enemman suuntaa antavia kuin sitovia. Pienehkon odottelun jalkeen bussi lahti joskus hieman neljan jalkeen. Asiaa ei matkustajien osalta helpottanut se, etta kuskilta kysyttaessa meneeko bussi Osornoon, han vastasi etta ei mene.. Parikymmenta ihmista seisoi enemman tai vahemman hammentyneina parisenkymmenta minuuttia, kunnes kysasin bussi-yhtion toimihenkilolta asiaa ja han varmisti kuskille, etta bussi menee Osornoon. Etta nain hyvin taalla ollaan perilla. Tama tosin oli Argentiinalainen bussiyhtio, eli menee heidan piikkiin. Myoskaan Puconissa varaamani ikkunapaikka jarvelle ei kuulemma onnistu, koska varausta ei loytynyt ja tama paikka oli annettu jollekkin muulle. Naista saatiin mielenkiintoinen keskustelu, kun myyjatar espanjankielella yritti tata minulle kertoa. Loppujen lopuksi sain kaytavapaikan, josta naki sentaan kaikki mahtavat jarvi- ja vuoristomaisemat kurkottamalla itseani hieman isomman miehen yli.

Matkan kestaessa ja bussin pysahdellessa pikkukylissa moni alkoi huolestua heidan jatkoyhteyksistaan. Viimeistaan Chilen puolella tullimuodollisuuksissa osa ilmoitti, etta heidan jatkoyhteytensa ovat jo lahteneet. Bussi oli aika pahasti myohassa. Syyta en tieda, eika tiennyt varmaan kukaan muukaan. Rajmundo sanoi Puconissa lippuja ostaessani, etta ota vahintaan 2 tuntia varaa vaihtoon ja tama neuvo oli loistava. Osornossa odottelin vain 5 minuuttia ja bussi Santiagoon tuli ja lahti. Lucky me. Matka kokonaisuudessaan oli erittain vasyttava, koska ei sita nyt vain pysty nukkumaan kunnolla bussissa. Sellaista koiranunta... tunti unta ja sitten heraa ja uudestaan.

Santiagoon saavuin yhdentoista maissa ja teki mieli aamukahvia kunnollisessa kahvilassa. 10 minuutin kavelyn jalkeen bussiterminaalilta ei yhtaan kelvollista kahvilaa loytynyt. Ei oikein innostanut savuiset ja hieman epasiistinnakoiset kuppilat. Kahvilakulttuuri ainakin niilla kohdin, missa Santiagossa liikuin, ei ole aivan viela ainakaan eurooppalaisella tasolla. Muutamia hyvia loytyy, mutta ne ovat harvassa. No, jotain piti kuitenkin saada kupuun pitkan matkan jalkeen ja paadyin kokeilemaan hampurilaista Burger Kingiin.

Tahan mennessa suomessa vaihtamani kateiset olivat loppuneet ja metroa ja bussia varten tarvitsin tata. Koska oli lauantai, kaikki pankit olivat kiinni ja niiden yhteydessa olevat pankkiautomaatit. Myoskaan muutamassa pienessa kauppakeskuksessa automaatit hylkivat ulkomaalaista visaa. Taksit eivat taalla hyvaksy luottokortteja vaan niille kelpaa kylma kateinen, joten taksi vaihtoehto ei myoskaan toiminut. melkein tunnin seikkailin ympari keskustaa ennenkuin muistin, etta minullahan on Fernandezin matkakortti jossain laukussani ja tama oli tarkoitettu hatatapauksiin. Mennessani metrolle, asemalla loytyi kahdet automaatit, joista toinen oli varustettu visa-tunnuksin. Olo helpotti. Tasta 45 minsaa viela, niin olin Pablon vanhemmilla ja kello oli jotain hieman vajaa 14.

Viimeinen englanninkielinen kierros viinitilalla alkoi klo 15 ja sinne oli noin tunnin matka. Pablo oli menossa lahelle ja han antoi kyydin hakien samalla muutaman kaverinsa mukaan. Loppujen lopuksi saavuin viinitialle puolituntia myohassa ja nain vain puolet kierroksesta, joka hieman sapetti, koska tama oli yksi syy, miksi Barilochesta lahdin aikaisin ja pitaahan Chilessa ollessa viinitilalla kayda. Ehdin kuitenkin sopivasti viininmaistiaisiin ja nakemaan viinikellarin. Tuotanto, joka olisi eniten kiinnostanut, jatettiin seuraavaan kertaan. Viinitila oli Concha y Toro (http://www.conchaytoro.cl/home.html), joka on Chilen suurin viinitila ja tuottaa kuuleman mukaan noin 30% viineista. Taman viinitilan taru alkoi jo vuonna 1883, eli perinteita loytyy ja useita palkuittuja viineja. Tana vuonna Don Melchor sai jossain viinitestissa 96/100 Pistetta, joka on erittain hyva ja arvokas arvostelu talle viinitilalle, hinta on viinilla myos sen mukainen, varmaankin 100$ (USD), koska taman hinta on riippuvainen arvosteluista maailmalla. Kaikille suomalaisille taman tilan viineista tutuin on Casillero del Diablo, jota loytyy jokaisesta suomalaisesta alkoholiliikkeesta.

Takaisin Pablon talolle tulin noin kahdeksan maissa ja aloin pakkaamaan. Kerkesin pakata noin 5 minuuttia, kun kysyttiin kiinnostusta lahtea keilaamaan yksityiselle country clubille Estadio Espaniol, joka on varattu vain jasenten kayttoon ja vaatii taman osakkeiden omistusta. Puitteet olivat mahtava, omine jalkapallokenttineen, uima-altaineen ja ravintoloineen. Jouduin hieman noyryyttamaan kavereita keilaamisessa ja taman jalkeen ravintolaan muutamalle oluelle ja pienta snacksia. Matkavasymys alkoi olla jo kohtalainen, kunnes soitimme Pablolle (klubilla on Pablon veljen ja hanen kavereiden kanssa) ja kysyimme hanen olinpaikkaa. No, siita siirryttiin sitten pitamaan barbequeta toiseen asuntoon ja juomaan muutama piscola. Kovan painostuksen alla jouduin noyrtymaan ja matkasimme johonkin diskoon, jonka nimea en tullut katsoneeksi. Loistavaa porukkaa, kaikki.

Nyt on matka periaatteessa takana ja haluaisin kiittaa kaikkia Chilelaisia loistavasta maasta ja heidan vieraanvaraisuudestaan. Nama kuluneet 2,5 viikkoa ovat antaneet minulle paljon kokemuksia ja hienoja muistoja. Suosittelen kaikille ehdottomasti matkustamista Chileen ja tutustumaan sen nahtavyyksiin ja eri osiin. Pitkasta olemuksesta johtuen Chile tarjoaa runsaasti erilaisi kokemuksia, kuten olette aikaisemmista kirjoituksistani lukeneet. Chileen tullessa kannattaa osata edes vahan espanjaa tai ottaa sanakirja mukaan. Paikallisen vaeston englanninkielen taso voidaan pyoristaa nollaan, eli tienkysymiset ja vastaavat kadulla tai muiden tietojen saaminen on hankalaa. Aurinkorasvaa ehdottomasti, sita kuluu ja ilman lahtee iho... tuli ensimmaisena paivan otsikossa huomattua. Riittavasti kateista kannattaa myos ottaa mukaan. Kaikkialla ei hyvaksyta pankkikorttia, joten pienemmissa kylissa ja kahviloissa ynna muissa ei kortilla tee juuri mitaan. Kaiken taman lisaksi tarvitaan runsaasti karsivallisyytta ja joustavuutta, eritoten matkustaessa busseilla.

Tassa vaiheessa kiitan kaikkia kiinnostuksesta blogiani kohtaan. Toivottavasti tama on ollut mielenkiintoista luettavaa ja antanut hieman kuvaa Chilesta ja ihmisista taalla. Matka tosin olisi ollut hieman erilainen ja vahemman "viihteella" oleva, jos en olisi taalta ketaan tuntenut. He todellakin toivat sita kuuluisaa lisa-arvoa matkalleni. Nyt on aika sanoa "morot" kavereille taalla ja sulkea matkalaukku seka tama Blogi.

Kiitokset Chilelle hienosta lomasta ! Suosittelen.

Friday, January 19, 2007

Argentiina

Pienien lahtovaikeuksien ja pitkaan nukkumisen (kavereiden, itsehan heraan ysilta) vuoksi lahdimme Argentiinaan vasta torstaina paivalla. Pucon oli sen verran puoleensavetava kaupunki, etta lomaa olisi voinut jatkaa siella pidempaankin.

Kuten kirjoitin aikaisemmin, kamera piti ostaa, jotta saadaan joitain muistoja tallennettua digiaikaan. Koska kaupunki on pieni ja enimmakseen myydaan ravintolapalveluita ja turistituotteita, hyvaa kameraa oli mahdoton loytaan. No, koko kaupungista loytyi perati 4 digikameraa, joten valikoima oli kohtuullisen suppea. Hankinnan kohteeksi tuli Kodakin 7.1 megapikselin kohtuu helppokayttoinen kamera ja hintakin oli kohtuullinen. 145 000 Chilean pesoa (mukaan tuli 512 muisti, ekstra patterit ja kantolaukku) joka euroissa on jotain hieman paalle 200€. Matkabudjetti puhkesi tassa vaiheessa, mutta onneksi on kaikkien matkailijoiden kaveri, Visa, mukana.

Kun kaverit herailivat siina kolmen maissa iltapaivalla edellisen illan juhlimisesta, lahdimme keskustaan syomaan ja ostamaan bussiliput minulle Argentiinasta takaisin Santiagoon. Eihan tamakaan nyt ilman ongelmia onnistunut, piti ilmoittaa passin numero ja eihan sellasta mukana ollut ja haimme sen. Taman jalkeen suuntasimme rannalle, joka ei ole muodostunut aivan tavallisesta kivesta. Hiekka on tulivuoresta tullutta kiviainesta, voisikohan sanoa, etta jaahtynytta Magmaa (kaiketi). Ei ole siita kaikkein pehmeinta ranta-ainesta, hieman kivinen ja eihan ne pehmeita ole. Yksi maininnan arvoinen kohtaus oli, kun Cristobal yhden kaverinsa kanssa piti lentopallo esityksen pikkulapsille. Ensin kerrottiin erilaiset lyontityylit ja aina taman lyonnin tapahtuessa, yleison piti huutaa eri sanoja. Tama oli aika hauska, vaikka itse en sanoista mitaan ymmartanytkaan. Rannalta poistuimme talolla ja mukaamme joutui muutama rentouttava olut. Illallisen jalkeen suuntasimme toisten kavereiden talolle viettamaan iltaa, joka jatkui FIRE-nimisessa yokerhossa.

Torstai aamuna minulle oli annettu tehtavaksi saada kaikki hereille kymmenelta keinoja kaihtamatta, koska yhdeltatoista piti lahtea kohti taman hetkista maaranpaata. Noin puolen minuutin rummutus vaatekaappiin, niin alkoi ensimmaiset lauseet kuulua. Ei ole helppoa herattaa, jos ovat nukkuneet 3 tuntia... Onneksi ei tarvinnut turvautua kylmavesiletkuun, joka oli seuraava tyokalu. Valmiina lahtoon olimme noin 12 ja siita auto tankille ja nokka kohti Argentiinaan rajaa.

Reitti Argentiinaan kulkee soratieta pitkin ja on mutkainen, mutta palkitsee maisemillaan. Matkanteko oli kohtuu hidasta ja sita hidasti viela enemman jokin epamaarainen kolina auton takapaassa, jota varten otimme toisen renkaan irti, mutta mitaan irtonaista emme loytaneet. Cristobal teki amatoorin virheen ja meni ottamaan mukavan otteen pakoputkesta ja hanella taitaa vielakin olla sormet tulessa. Mies oli koko paivan sormet jaapussissa. Rajamuodollisuudet Chilen puolella menivat nopeasti. Chilelaiset joutuivat taalla tayttamaan kaavakkeen ja mina palauttamaan Chiileen tullessani tayttaman (onneksi oli vahingossa tuo mukana, kun kaikki tuollaiset jatin Santiagoon). Argentiinan tullissa jouduin jalleen tayttelemaan papereita.

Matkaa maaranpaahan eli Barilocheen (http://en.wikipedia.org/wiki/Bariloche) kesti odotettua kauemmin, koska tie todellakin oli huonokuntoinen ja hitaimmillaan ajoimme noin 20 km/h. Matkalla naimme mahtavia maisemia (jalleen kerran) ja hienoja rauhallisia kylia rakennettuina vuoristojarvien rannoille. Taalla selkareppumatkailu on erittain suosittua seka matkaaminen pyoralla. Se on kohtuu raskasta, koska tie menee vuoren rinteita ylos alas, mutta tarjoa mahtavia kokemuksia. Koko porukkamme oli aika vasyneita koko matkan ajan johtuen aikaisesta heratyksesta. Itse tuli torkuttua varmaankin puolet matkasta. Kaverit sivistivat minua matkalla muutamilla asioilla Chilesta ja Argentiinasta. Argentiinan puolella olevaa hevosmiesta (hieman kuin cowboy USA:ssa) kutsutaan Gauchoksi (http://en.wikipedia.org/wiki/Gaucho) ja Chilen puolella Huasoksi (http://en.wikipedia.org/wiki/Huaso). Raja Argentiinan ja Chilen valilla on muodostettu siihen kohtaan, jossa vesi andeilla alkaa virtaamaan jompaan kumpaan suuntaan, Chilen puolelle vai Argentiinaan, eli vedenjakajan mukaan on syntynyt tama raja.

Barilocheen saavuimme noin kymmenen maissa ja yopaikka loytyi puolen tunnin haravoinnin jalkeen. Ihan kelvollinen hotelli, vaikka haussa oli halpa hostelli, emme valittaneet. Koska ei oltu pahemmin paivan aikana syoty suuntasimme Argentiinalaiseen tapaan syomaan kunnon pihvit. Paikat, joita meille oli suositeltu, olivat taynna ja jonossa viela ihmisia (huom. tama oli noin 12 aikaan yolla). Vihdoin paadyimme hyvaan paikkaan, joskin kaverit valittelivat paikan hintoja. Soimme isot pihvit ja tarjosin kaikille kiitokseksi hyvat viinit ruuan kanssa. Illastimme hieman yli tunnin, josta menimme suoraan hotellille nukkumaan jalleen kasvanutta univelkaa. Kaupunkia en ole viela ehtinyt katsastaa, mutta sen vuoro on tanaan, kunhan muut saavat itsensa ylos sangysta. Yolla kaupungki naytti siistilta ja hienosti valaistulta.

Tanaan vuorossa Bariloche ja piiiitka matka Santiagoon bussilla, reittina Bariloche - Osorno - Santiago. Bussi lahtee Santiagosta 15.00 ja on Santiagossa lauantai aamuna jossain 9-10 valissa. Santiagossa ohjelmassa viinitilalla kaynti, jonka takia lahden Argentiinasta vain yhden yon nahneena. Passiin alkaa leimaa tulla hieman toisin, kuin euroopassa, jossa siinakin saastetaan.

Tuesday, January 16, 2007

Etala-Chile ja Pucon

Toinen paiva Puconissa takana. Lahto Santiagosta sunnuntaina yobussilla oli jo totuttuun tapaan noin 0,5 tuntia myohassa. Taalla pidemmilla bussimatkoilla on kahdesta neljaan eri hintaluokkaa. Nama menevat mukavuuksien mukaan -mita enemman maksat, sita enemman tilaa/mukavuutta pitaisi olla. Itse tietenkin otin halvimman mahdollisen, jossa siinakin pystyy saamaan penkin melkein makuuasentoon. Isona miehena tosin jalkoja oli erittain vaikea saada suoraksi. Seuraksi viereiselle penkille 10 tunnin matkalle sain englanninkielen taitoisen brasiliattaren. Matka sujui talla kertaa oikein mukavasti.


Pucon (http://en.wikipedia.org/wiki/Puc%C3%B3n) on pieni kaupunki etela-Chilessa, jonne Chilelaiset ja ulkomaiset suuntaavat lomille. Taalla on useita ravintoloita ja erilaisten elamysmatkojen jarjestajia seka englanninkielen taso hipoo jo tyydyttavaa. Tama on pieni idylli Villarica jarven rannalla. Palvelut ja ravintolat ovat keskittyneet paakadun ja muutaman sivukadun varrelle.


Maanantaina Puconissa ensimmainen tehtava oli loytaa haissa tapaamani kavereiden asunto. Osoitteen avulla turistiopas osasi kartalta opastaa. Talo oli aivan huvivenesataman rannassa oleva pienehko kerrostalo, josta avautuu mahtavat nakymat lahteen ja sen takana kohoaville vuorille. Hieno talo ja hienolla paikalla. Ei ole mitaan syyta valittaa oltavista taalla, kuten ei aikaisemmissakaan paikoissa. Talon edesta loytyy viela iso viheralue ja uima-allas. Tassa vaiheessa kamerani sanoi tyosopimuksen irti, kaiketi ylityollistettyna. Hieman outo olo ilman kameraa ja kuvattavaa olisi paljon. Kaupoista loytyi perati yksi digikamera, harkitsen viela ostoa.


Talolla ei jaanyt paljoa aikaa asettua. Kamat minulle annettuun huoneeseen (jossa oma kylpparikin) ja taman jalkeen autoon, ja hakemaan lisaa kavereita. Maaranpaana oli joki noin 20 minuutin matkan paassa, jonne piti kavella loppumatka. Tama oli mahtava paikka. Vesiputous hieman viidakkoa muistuttavassa paikassa ja luonnonmuovaava "liukumaki", jota pitkin vesi valui. Oli hieno tunne hyppia noin 3-4 metrista putouksen vieresta jokeen seka laskea "liukumakea". Kuvat kertoisi enemman kuin tuhat sanaa, mutta valitettavasti tahan ei saada ainakaan toistaiseksi kuvia. Taman jalkeen takaisin talolle, jossa pienen rentoutumisen jalkeen Christobalin (yksi kolmesta kaverista, joiden kanssa lahden roadtripille) vanhemmat tarjosivat illallisen asunnossaan grillaten ja kertoen viineista seka keskustellen suomesta ja Chilesta. Tasta jatkoimme Christobalin kavereiden luokse nauttimaan paikallisista virvokkeista ja taalta jatkoimme yokerhoon. Yokerhot taalla nayttavat jarjestaen olevan kohtuu pienia verrattuna Sedun paikkoihin suomessa. Yokerhosta jatkoille muutamalle Biscolalle (Biscoa ja kokista, vahan sama kuin vodkakola) ja siita nukkumaan jalleen kuuden aikaan aamulla.


Tiistaina lahdin etsimaan uutta kameraa, mutta eihan tasta pikkukylasta loytynyt kuin yksi digikamera. Pitanee varmaan keskiviikkona ostaa se pois kuleksimasta, niin saadaan hieman kuvia muistoksi. Kolmen aikaan takaisin talolle tultuani muut olivat laittaneet ruokaa ja nauttivat parvekkeella shamppanjaa ja viinia. Tietenkaan en voinut kieltaytya lasillisesta shamppanjaa aperitiivina. Maittavan lounaan jalkeen lahdimme uima-altaalle lepailemaan ja tasta jatkoimme veneelle. Seuraavat kolme tuntia nautimme auringosta ja uimisesta toisella puolen Villarica-jarvea rauhallisessa poukamassa. Tuntui uskomattomalle maata veneen keulassa katsellen mahtavia maisemia (muistutti jurassic parkin alkua, jossa saari naytetaan ensimmaista kertaa). Villarica-tulivuori (http://en.wikipedia.org/wiki/Villarrica_%28volcano%29) kohoaa mahtavana kaupungin takana valkoisena lumesta. Ajelimme veneella ennen rantautumista noin 15 minuuttia kavereiden nayttaen rantoja ja maisemia. Poukamassa oli kallio, josta Christobal ja "Potzi" hyppivat jostain 4-5 metrista veteen. Itse janistin talla kertaa. En voi olla viela kertaalleen kehumatta maisemia talla jarvella ja auringonlaskua. Saat ovat olleet suosiollisia ja aurinko on paistanut joka paiva ja sateesta ei taalla ole edes kuultu.


Loppuilta vietettiin Alfin (kuuluu Chrisobalin kavereihin taalla) luona ylempana volcanon laidoilla. Siella olivat kaikki vanhat tutut, joihin olin edellisena iltana tutustunut. Barbecue oli ollut tulilla jo tovin ja notkui erilaisista lihoista ja makkaroista. Ruokajuomana hyvaa viinia, olutta ja tietenkin piscolaa. Ilta jatkui aina neljaan asti aamulla, jolloin vaki alkoi olemaan jo kohtuu vasynytta ja valmiita palaamaan kotio. Alkoi olla jo hieman viileatakin, ei parjannyt ilman lampimampaa vaatetta, jota ei liikaa ole mukana, riittavasti kuitenkin. Edelleen on huomattavissa pieni kielimuuri ja vitsit jaavat osittain ymmartamatta. Redmundon (kolmas kaveri, joka on reissulla mukana) tulkkauspalvelu toimii kuitenkin riittavasti. Pieni espanjankielen taito ei olisi pahitteeksi ollenkaan.
Tanaan on vuorossa lahto roadtripille ja suuntana Argentiina. Ajomatkaa sinne Puconista on noin 4 tuntia. Kunhan muut herailevat talossaan, alamme tehda lahtoa.

Sunday, January 14, 2007

Lepopaivat

Perjantai ja lauantai olivat eraanlaisia lepopaivia. Ei sen ihmeempia suunnitelmia, paitsi lauantaina paluu Santiagoon. Matka pohjois-Chileen oli kokonaisuudessaan hieno kokemus jo sen erilaisuuden takia. Tanaan on lahto bussilla etelaan, Puconiin, ja tarkoituksena hypata mukaan roadtripille, jonne muut ovat jo lahteneet aikaisemmin.


Perjantai meni Iquiqeen tutustuessa. Kavin kauppakeskus Zofrissa (http://www.zofri.cl/mall_zofri_2/i_index.html), jolla on erikoinen tax-free status, josta johtuu suuri maara maahantuojia myymassa tuotteitaan, ensisijaisesti halpoja aasian tuontitavaroita, mutta myos arvokkaampia brandeja, elektroniikkaa ja autoja. Suurin osa aasiasta tanne maahantuoduista tavaroista myydaan eteenpain Perun ja Bolivian markkinoille, koska naissa maissa hinnat ovat alhaisemmat. Tama myos nakyy tavaroiden laadussa. En ole missaan nahnyt nain suurta maaraa kraasaa saman katon alla. Tama kauppakeskus, kuten koko kauppakeskuksen alue on aika uniikki. Alue on verovapaa ja taalta voi kuka tahansa silti kayda ostamassa. Hieman eri, kuin rakas verorohmumme Suomi. Autoissa veroetuutta on rajattu hieman. Jos taalta ostaa auton verotta, silla saa ajaa vain Iquiqen alueella poikkeuksena 20 paivaa vuodessa, jolloin autolla saa ajella muilla alueilla. 5:n vuoden omistuksen jalkeen autoa kasitellaan normaalina, eli silla voi ajaa rajattomasti kaikkialla. Tastakin huolimatta autokanta ei ole kovin kummoinen. Autojen tuunaus on taallakin in, mutta tuntuu olevan enempi kosmeettinen ja metelin aiheuttaminen.


Koska perjantai oli allekirjoittaneen merkkipaiva, juhlimme tata Pablon asunnolla taman kavereiden kanssa. Finlandia vodkaa juhlien raaka-aineeksi hakiessani huomasin, etta sen markkinointi on aika mitaton taalla. Kavin noin 10 liiketta lapi, jotka alkoholia myyvat, mutta niista ei saanut kuin ruotsalaista ja venalaista vodkaa. Eivat kaikki edes tienneet Finlandia vodkan olemassa olosta. No, ruotsalaista en kuitenkaan ostanut. Vodka kuului osaksi lempijuomaani, valkovenalaista, jota yritin opettaa takalaisia juomaan. Vodka mixit eivat taalla ole yhta hyvassa huudossa kuin suomessa, mutta kohteliaasti jokainen ainakin sanoi, etta hyvaa oli (tieda sitten kaatoivatko alas, kun olin poissa paikalta, mutta lasit kuitenkin tyhjenivat ja joillekkin sai tarjoilla useammankin). Kahden aikaan siirryimme sisatiloista rannalle uimaan (n. 300 metrin siirtymassa Pablon asunnolta) ja nauttimaan yon lammosta ja aaltojen kohinasta.
Lauantaina ennen lentoa tutustuin Pablon tyoymparistoon Alto Hospiciossa (http://es.wikipedia.org/wiki/Alto_Hospicio) & (http://www.maho.cl/ , Pablo loytyy Directores sivuilta), joka on erittain koyha, Iquiqesta n. 10 minuutin ajomatkan paassa vuoren (Tai taallapain vain rinteen) paalla oleva n. 50000 asukkaan kaupunki. Alueella ei ole luonnonrikkauksia tai keitaita, enimmakseen autiomaata, jonne on aikojen kuluessa ja rahanpuutteessa ihmiset alkaneet rakentaa itselleen taloja. Pablon tyonkuvaan kuuluu alueen parantaminen ja ihmisten viihtyvyyden lisaaminen. Tunnin vierailulla huomasin, etta toita kylla riittaa ja haastetta. Tata aluetta ei voi kunnolla kuvata sanoin, tama pitaisi itse nahda. Asunnot ovat kuitenkin kohtuullisia, ei mitaan slummeja, mutta koyhyys nakyy naissa selvasti.


Santiagon lentokentalta tuli Pablon veli, Fernandez, hakemaan ja tasta oiottiin suoraan hankkimaan bussilippu Puconiin, etela-Chiileen, jonne matka jatkuu tanaan klo. 23.56 (tosin yksikaan bussi ei ole lahtenyt taalla ajallaan, joten tuo tulee viivastymaan jostain syysta n. 15 minuuttia). Jonkun 10 vuoden tauon jalkeen pelasin tennista illalla, kun ilmat olivat otollisia urheilulle. Touchi on kylla taysin kadoksissa, mutta syotto kulki melkein hyvin. Rankka urheilusuoritus taytyi tietenkin palkita muutamalla oluella paikallisessa hyvatasoisessa ravintolassa, josta matka jatkui yokerhoon. Oli muuten kohtuu pieni paikka verrattuna helsingin yokerhoihin, mutta vakimaaraan nahden sopiva.


Muutama yleinen huomio Chilesta. Taksit taalla ovat erittain halpoja, noin 500 Pesoa riittaa hyvin kaupunkialueella lyhyisiin siirtymiin. 500 pesoa on n. 0,90€. Pidempiin, 10 minuutin matkasta ylospain kannattaa jo sopia tai tiedustella hinta etukateen, ettei tule perilla ikavia yllatyksia. Taksit ovat vanhempia ja pienempia, mita suomessa. Yleisimmat taksimerkit ovat nipponeita ja yleisin on Hyundai. Naitakin on yritetty viritella ulkoisesti kaikennakoisilla vekottimilla ja sisustuksilla laidasta laitaan, yllattavin oli neonvalot taksin pohjassa. Vaatteiden pesettaminen on taalla myos halpaa. Ei taalla kannata niita itse alkaa pesemaan. Hinnat ovat eri paikoissa vaihdelleet 500-1500 peson haarukassa, eli euroopan valuuttana n. 0,90€ - 2,25€. Bussit ovat edullisia, mutta naissakin voi valita kalliimman hintaluokan, jolloin on enemman jalkatilaa tai palvelua. 8 tunnin bussimatka maksaa noin 20€, joka ei todellakaan ole paha. Matkailijana suosittelen yobusseja, jolloin ei mene arvokasta paiva aikaa hukkaan ja bussissa on kohtuu hyva nukkua (penkit enemman saadettavissa kuin express bussissa). Oluen hintahan nyt on tarkea globaali mittari. Oluen hinta kaupoissa on noin 300-500 pesoa (yksittaiskappaleina), eli 0,45€-0,90€ ja ravintoloissa 700-2000 pesoa, eli 1€-3€ poislukien trendibaarit ja kalliimmat paikat. Bigmac indeksin olen onnistunut valttamaan, joten en sita pysty kertomaan. Paikallinen ruoka eritoten viinin kanssa on erittain hyvaa.

Friday, January 12, 2007

Pohjois-Chile ja Atacaman autiomaa

Pohjois-Chile on aivan erilainen kuin keski- tai etela-Chile. Tama on periaatteessa kokonaan autiomaata ja pienia kylia ja kaupunkeja harvakseltaan. Talla hetkella olen noin 200:n tuhannen asukkaan kaupungissa, Iquiqessa. Alueena tama on koyhempaa kuin muu osa Chilesta, joka nakyy katukuvassa ja asunnoissa. Kylmiin pohjolan oloihin tottuneella on hieman tukalaa kuumuuden kanssa, kun taalla ei jostain syysta tunneta ilmastointia. Tata kirjoittaessani kaverin asunnolta 18:sta kerroksesta, ikkunasta avautuu uskomattomat nakymat jylhille Andien vuorille ja tyynen valtameren rannalle, jonne alkaa hitaasti valua auringonottajia ja surffareita lampotilan ollessa arviolta siedettavat 23-25 astetta aamulla klo 10.00. Taalla suurimmat tyollistajat ovat suuret kaivokset, joista kaivetaan erilaisia mineraaleja teollisuuden kayttoon ympari maailman. Asunnot taalla ovat ilman ilmastointia ja erittain heikkokuntoisen nakoisia hokkeleita. Koska taalla ei juurikaan sada, ei ole tarvetta olla mitenkaan tiivis talo ja pitava katto ja nailla ihmisilla eivat palkat ole huimia, mutta silti onnellisia elamaansa taalla (taman kertoi Pablo, ei omakohtaista kokemusta).

Kavin tutustamassa kolmen paivan reissulla lahemmin Atacaman autiomaahan ja matkustin San Pedro de Atacamaan (http://es.wikipedia.org/wiki/San_Pedro_de_Atacama), n. 5000:n asukkaan pikkukylaan. Tama sijaitsee noin 8,5 tunnin bussimatkan paassa Iquiqesta keskella autiomaata. Atacaman kokoa voi yrittaa kuvailla silla, etta bussin ikkunasta ei nakynyt useampaan tuntiin muuta kuin erittain kuivaa aavikkoa, muutama pieni kyla keitaiden ymparilla ja Andit ympyroimassa joka puolelta. Bussin hyva puoli on se, etta niissa oli jalkatilaa jopa enemman kuin lentokoneessa ja penkit sai melkein makuuasentoon. Valilla tuntui kylla meno aika hurjalle Andien ylityksessa, kun tiella ei ollut kaiteita ja alas oli jotain 100 metria vapaata pudotusta ja kuski vain painaa kaasua ja oikoo mutkissa. Joutuu myontamaan, etta suomessa turvallisuuteen tottunutta jopa hieman jannitytti valilla.

San Pedro on Pohjois-Chilen suurimpia turistikohteita, vaikka ei sille ensinakemalta vaikutakkaan, koska rakennukset ja infrastruktuuri ovat pysyneet vanhaa kunnioittaen. Tama on monen backpackersin kokoontumispaikka ja halpoja hostelleja ja ruokaa loytyy riittavasti. Itse maksoin kahdesta yosta n. 20€ ja paikka oli aivan keskustassa ravintoloiden ja kahviloiden keskella. Tama on paikka, joka taytyy tulla itse kokemaan, tahan ei riita sanat kertomaan fiilista ja sita tunnelmaa, jota siella oli. San Pedrosta jarjestetaan useita erilaisia ja eripituisia matkoja autiomaan eripaikkoihin. Pienella kiertelylla onnistuin saamaan edulliset ja itsea kiinnostavat retket englanninkielisella opastuksella. Matkoja varatessa kannattaa aina kysya englanninkielisesta oppaasta, jos oma espanjankielentaito on hieman rajoittunut. Muuten voi keskittya vain maisemien ihailemiseen. Valitsin useista mielenkiintoisista vaihtoehdoista seuraavat: Sandboarding (pakkohan lautailijan tuota on kokeiltava) & moonvalley, High Plateu Lagoons & salt lake ja Tatio geysiers. Naista loytyy lyhyt esittely osoitteessa: http://www.sanpedroatacama.com/ingles/visitar.htm

Sina paiva, kun saavuin San Pedroon ja nain ilmoituksen sandboardingista, olin valittomasti myyty. Tama tapahtui paikassa nimelta death valley. Ero hiekkalautailussa ja lumilautailussa on kuin hiekalla ja lumella... idea on sama, mutta toteutus hieman eri. Lautoja oli muutama erilainen, joita paasin kokeilemaan. Yhdella laudalla pystyi menemaan vain suoraan. Siihen kyllastyin jo toisen laskun jalkeen ja vaihdoin laudan toiseen, jolla pystyi mutkittelemaan. Tama vaatii hieman totuttelua, mutta jo kolmannella laskulla pysyin pystyssa. Viidennen laskun aikana ohitse meni joukko muita turisteja, jotka olivat opastetulla kavelyretkella ja siihen tilaan latasin parhaan laskuni ja kiitokseksi sain suuret aplodit. Hieno hetki, vaikkakin lyhyt, se 5 sekuntia kuuluisuutta. Vaativuudesta kertoo se, etta paikalla oli useampi muukin, mutta olin ainoa, joka osasi laskea kaatumatta dyynilta alas. Nouseminen dyynin laelle oli jokaisella kerralla entista vaikeampaa hiekan upotessa jalkojen alla ja tuulen nostaessa hiekkaa silmiin ja kaikkialle. Laskuja tuli noin 10, joista ennen viimeista laskua taukoni alhaalla oli venynyt jo reiluun 10 minuuttiin. Taalla meni kamerasta zoomi umpeen, enka ole sita saanut vielakaan puhdistettua hiekasta. Onneksi muuten toimii. Pisteita yhdesta viiteen annan talle kokemukselle 4.

Sandboardingin jalkeen suuntasimme retkikuntamme kanssa moon valleyyn, jossa tarkoituksena oli olla todistamassa auringonlaskua ja taman tuottamaa variloistoa laaksossa. Laaksossa oli kuuleman mukaan useita erilaisia mineraaleja, joista auringovalo heijastuu erivareina tuottaen hienon elamyksen. En tieda johtuiko se paikasta, missa istuin vai kameran puhdistamisesta hiekasta, mutta itse en nahnyt mitaan normaalista poikkeavia vareja. Ei kylla kukaan muukaan vieressa olijoista hihkunut hammastyksesta. Seuraavalla kerralla pitaa paikka valita hieman tarkemmin, jossa tuota katsoo. Hieman laiskana ja vasyneena edellisesta rastista jain ensimmaiseen mahdolliseen paikkaan odottamaan auringolaskua, vaikka opas oli kertonut parhaiden paikkojen olevan viela kauempana dyynin toisella puolen. Maisemat taalta korkealta dyynilta olivat mahtavat. Pisteita talle annan 2,5 johtuen oikeastaan maisemista ja lampimasta hiekasta, jolla oli kiva lepuuttaa vasyneita jalkoja.

Seuraavana paivana oli vuorossa Laguunit yli 4:n kilometrin korkeudessa seka suolajarvi (Salar de Atacama) alhaalla laaksossa. Matkalla Laguuneille (Miscanti & Miniques) todistimme Inkojen polun majoiltaan lepopaikalle, joka kulki tarkalleen kauriin kaantopiirin kohdalla. Laguunit ovat lahdepohjaisia ja naita ymparoivat jylhat vuoret. Rauhallisuudessaan tama paikka on omiaan rentoutumiseen. Mitaan erityista nahtavaa en taman lisaksi taalla kokenut historiatietojen lisaksi. Suolajarvi nosti kiinnostukseni jalleen eri tasolle. Kohta, jossa olimme, oli oppaan arviolta noin 100 km pitka ja 50 km levea ja taalla ei nahnyt muuta kuin valkoista, rikkonaista kivea jokapuolella. Kuumuus tuntui taalla todella tukalalta ja suomalainen oli hiesta markana heti alussa. Suojakerrointa kannattaa taalla tuplata ihan varmuuden vuoksi. Vaikka suolajarvi on kuuma ja nayttaa elottomalle, taalla on kuitenkin muutamia maanalaisia lahteita, jotka muodostavat maan paalle vesilammikoita ja naissa elelee useita flamingo ja muita lintulajeja. Flamingon lento on mahtavaa katseltavaa. Hieman harmittaa eilen hajonnut kameran zoomi, joten hienot lahikuvat naista linnuista jaivat ottamatta. Alta metrin mittainen "tee-se-itse" zoomi ei paljoa vaikuttanut. Pisteita laguuneille 3 ja suolajarvelle 4. Suolajarveen tutustumista ehdotan kaikille, laguunit eivat ylittaneet riittavasti kiinnostukynnysta.

Kolmantena paivana ennen pitkaa bussivaellusta takaisin Iquiqeen, kavin tutustumassa Tatio Geysireihin, joiden takana kohosi suuri Tatio tulivuori. Tanne lahdettiin aamulla klo 4, koska matkaa Tatiolle oli reilut 2 tuntia ja geysirit ovat aktiivisimmillaan aamu kuuden ja seitseman valissa. Paikalla oli useita geysireja, jotka hoyrysivat jatkuvasti ja syoksivat vetta ilmaan aina silloin talloin. Veden lampotila on noin 80 astetta, joten kuljettajamme teki meille aamupalan yhdessa geysirissa: kuumaa kaakaota ja n. 7 minuutin kananmunia, hyvin onnistui. Veden purkaukset johtuvat maan olla olevan kylman vesivirran ja taman alla olevan kuuman kiviaineksen (ymparilla useita tulivuoria) kohtaamisesta. Mita suurempi lampotilaero, sita suuremmat purkaukset. Talvella nama kohoavat jopa reiluun kymmeneen metriin, mutta nain kesalla saimme todistaa hieman kituvaa, parin metrin suihkua. Alueella oli myos lahde, jonka vesi oli noin 30 asteista ja jossa oli mahdollisuus uida. Kun ulkona oli noin 0 astetta lamminta (olimmehan jalleen noin 4 km korkeudessa ja aavikolla lampotilaerot paivalla ja yolla ovat suuret) ja vesi 30 astetta, niin siella oli erittain mukava uiskennella ja lekotella. Tallaista avantouinti pitaisi olla talvella... Taalla tormasin ensimmaisiin suomalaisiin turisteihin lomani aikana, en olekkaan ainoa. Takaisin tullessa kuljettaja vei meidat lapi useiden kanjoneiden ja vuorten, joista oli mahtavat nakoalat ja naimme miten monipuolinen autiomaa voi olla keitaineen. Tama reissu ansaitsee myos 4 pistetta.

San Pedron reissun leijonat ja lampaat. Ehdottomat assat ovat monipuolinen tarjonta ja naista eritoten sandboarding (lumilaitailusta paljon hyotya), suolajarvi seka Taitio geysirit. Plussia muista saavat hinta-laatu suhde ruokapaikoissa, vuokrattavien valineiden maara ja laatu (pyorat, autot yms.), nakymat, perinteikkyys ja luonto. Lampaiksi voin kutsua laguuneita ja moon valleyta, joista omat kokemukset jaivat hieman mitaansanomattomiksi. Muita lampaita olivat hostellissa vallinnut kuumuus yolla (unta jotain 3h per yo) ja edelleen vaivaava oma espanjankielen taidottomuus. Suosittelen kaikille tutustumista San Pedro de Atacamaan, jos olette suunnittelemassa lomamatkaa Chiileen. Ehdottomasti tutustumisen arvoinen.

Nyt on San Pedro jaanyt taakse ja sen polyt pesty (paitsi kameran zoomista). Tanaan on edessa synttarit Chilelaiseen tapaan ja rentoutumista kaupungilla ja rannalla edellisen reissun jaljilta. Huomenna lahto Santiagoon, josta suunta etelaan.

Sunday, January 7, 2007

Chilelaiset haat

Lauantai oli Marion suuri paiva ja syy, miksi ollenkaan Chiileen lahdin. Haita ennen Pablo (toinen vaihtarikaveri Austinista) naytti Cerro San Cristobalin (http://en.wikipedia.org/wiki/Cerro_San_Crist%C3%B3bal) seka Santiagon keskusta pikasaittarin. Cerro San Cristobal on reilu 800 metria korkea kukkula keskella santiagoa ja jakaa alueen oikeastaan koyhempaan ja rikkaampaan osaan. Kukkulan laella on samanlainen neitsytmarianpatsas kuin Sao Paolossa, braziliassa, mutta hieman pienempana. Kukkulalta avautuu mahtavat nakoalat Santiaagon. Santiagossa on n. 5 miljoonaa asukasta, joten kukkulata ei edes nahnyt, minne asti kaupunki jatkuu. Osasyyna tahan oli myos saastepilvet, jotka leijuvat kukkuloiden ymparoivan kaupungin paalla. Taman jalkeen Pablon vanhemmat tarjosivat paivallisen, jonka jalkeen uima-altaalle rentoutumaan ja ottamaan oluen auringonpaisteeseen.


Haat alkoivat 18:30. Latinoille tyypilliseen tapaan vakea tuli tiputellen sisaan aina 19:10 asti, jolloin kirkko alkoi olemaan taynna. Seremonia kesti 1,5 tuntia. Lisahaastetta ajan lisaksi tuottivat outo kieli, katolilaiset eleet seka polvistuminen aina silloin talloin. Tekemalla samaa kuin muutkin ei voi pahasti mokata, tosin ristinmerkit jaivat kylla tekematta. Sivuhuomautuksen voin sanoa, etta Chilessa ehtoollinen on koyhempi kuin suomessa. Taalla sai vain oylatin, vaikka olisi viinin luvatussa maassa uskonut myos viiniakin saavan halpaan hintaan.

Pakollisen kirkkoseremonian jalkeen seurue suuntasi omaaseen vapaaseen tahtiin juhlapaikalle, jonka loysimme noin puolen tunnin etsimisen jalkeen. Juhlapaikkana toimi suurehko maatilan paarakennus, jota oli jatkettu suurella juhlateltalla ja kaikki oli koristeltu viimeisen paalle. Ruokaa oli riittavasti ja juomaa tuli lasiin tarvitsematta sanoa mitaan. Ruokalajeja nain jalkikateen muistellen taisi olla lahemmaksi seitseman, joista noin 3 tietysti kalaa, joka on Chilessa merenrantavaltiolle erittain tyypillista. Poytaseurueena oli Marion vanhoja koulukavereita peruskouluajoilta seka yliopistosta. Seura oli mahtavaa ja meidan poyta oli varmasti aanekkain koko juhlaporukasta ainakin meidan mielestamme. Syyna tahan olivat useat vitsit, joita aina jatkettiin ja jalleen naurettiin. Oikealla puolellani istui yksi kolmesta henkilosta, jonka kanssa lahden viikon paasta roadtripille etela-Chileen. Jos olette nahneet roadtrip komedioita, niin tama ja kaksi muuta ovat suoraan niista niin ulkonaollisesti kuin huumoriltaan. Tuo reissu ei varmasti tule jattamaan kylmaksi, nain kaikki ainakin vakuuttelivat haissa ja uskon sen.

Ruokailun jalkeen oli latinolaiseen tapaan tanssia koko yo DJ:n tahdissa. Perinteisesti nama alkoivat haaparin tanssilla, jonka jalkeen haapari haki toisen vanhempansa mukaan ja lahisuku yhtyi tassa vaiheessa. Minuutin paasta tanssilattia oli taynna ja tata jatkui latinorytmien tahdittamana aina kuuteen asti aamulla (jatkui viela kauemminkin, mutta meidan seurue paatti tassa vaiheessa suunnata kotia kohti). Haissa tuli tutuksi latinorytmi, miesrinki, naisrinki seka monet muut hieman erikoisemmat "tavat". Kovaa juhlaporukkaa, ei voi muuta sanoa. Suomalaisista hieman poiketen, taalla ei kukaan sammunut tai muuten ryvennyt kuuteen mennessa, vaikka alkoholia oli runsaasti tarjolla.

Ensimmaista kertaa latinohaissa oltuani, voin todeta, etta suomalaiset voivat lopettaa valittamisen haiden kalliudesta. Suomalaiset haat eivat veda hinnaltaan vertoja Chilelaisiin. Kun suomessa kutsutaan haihin keskimaarin 100 henkea, niin taalla juhlissa oli kirkossa ja illallisella n. 300 henkea ja taman jalkeen tuli n. 150 henkea lisaa. Haiden hinta: noin 20 000 dollaria. Taalla on tapana kutsua haihin vanhoja koulukavereita peruskoulusta, lukiosta, yliopistosta, toista, koko suku ja hieman lisaa, yhteistykumppaneita ja kaikille avec. Suomessa yritetaan pitaa maara jotenkin rajallisena, taalla taas jokainen, jonka kanssa on ollut tekemisissa ja tullut toimeen, on kutsuttu. Hienot juhlat, kylla latinotkin osaavat. Huomenna maanantaina Mario lahtee kahden viikon haamatkalle Mosambikiin.

Friday, January 5, 2007

Lento ja ensimmainen paiva

Vaikka matka oli tiedossa melkein puoli vuotta ennen h-hetkea, niin silti sita sai pienta kiiretta. Onneksi kuitenkin matkalle ei paljoa tarvinnut ottaa mukaan. Jostain kumman syysta laukku kuitenkin tuli tayteen.

Lennot Chileen kestaa kauan. Se tiedettiin ja on nyt todistettu. Madridin lentokentalla yolla ei ole niin mitaan tekemista... no, onneksi tuli lukemista mukaan. Iso, mutta tyhja paikka. Ruuat ja juomat lennoilla olivat hyvia mita nyt valikoimaa voisi olla hieman enemman. kanaa ja pastaa, kanaa riisilla ja kanaa perunamuusilla. No, hyvin ne meni alas punaviinin kanssa. Ensimmainen pitka lento, jossa punaviinia ei loytynyt omalta paidalta. Vierustoverit eivat osanneet sanaakaan englantia kummallakaan lennolla... ei tosin suomeakaan tai sitten eivat vain halunneet vastata. Vaihtoehto sekin. Kasilla sentaan elehtivat, joten reagoivat ainakin.

Heti Chilen maaperalle tultua tuli koettua latinoiden epajarjestelmallisyys tai miksi sita nyt voidaan kutsua. Joka paikassa sai odottaa ja mikaan ei tuntunut menevan putkeen. No, reilun tunnin paasta laskeutumisesta laukkukin loytyi ja paastiin Marion ja Arturon kanssa liikenteeseen. Ulkona lamminta sellaset +20 astetta ja takalaisella kosteusprosentilla hikihan siina allekirjoittaneelle tuli. Ei kylla yllatyksena. Mario kuljetti suoraan toiselle laidalle Chilea nayttamaan historallisesti merkittavaa satamakaupunkia ja rantakaupunkia, Valparaisoa ja Vina del Maria. Valparaiso kuuluu Unescon maailmanperinto-listalle, jota nyt ovat entisoimassa vanhaan loistoonsa.

Valparaiso on paassyt hieman ransistymaan, joskin paikka paikoin asuntoja oli remontoitu hienoon kuntoon. Maisemat ylempaa oli mahtavat, koska tama kaupunki on rakennettu rinteeseen. Kaytimme ylos mennessa vanhoja hisseja, jotka liikkuvat rinteen suuntaisesti ja niista avautuu hieno nakoala myos. Taalla kuulemma asustelee moni taitelija ja etsii inspiraatioita. En yhtaan ihmettele, katsomalla oman huoneen ikkunasta esteetonta merinakoalaa korkealta kukkulalta niin voin sanoa vain, etta voittaa 100-0 myyrmaen nakymat. Taalla soimme hienossa ravintolassa katsoen maisemaa ja joitain perinteisia ruokia syoden. Hinta-laatu suhde hyva, 18€ sisaltaen alkupalat, alkudrinkin, pullon punaviinia (jaettuna kolmelle) seka pihvin.

Vina del mar on enemman rantaloma kohde, joka muistuttaa valimeren rannikkoa. Korkeat rakennukset rannan vieressa, sen jalkeen rantatie ja hiekkaranta. Merivesi tuntui ainakin rannassa lampimalle, mutta muut vakuuttelivat, etta ei se kovin syvalle lampimana pysy. Taalla sain jotain kummaa perinnejuomaa (taikka ruokaa, en vielakaan tieda kumpaan kategoriaan kuuluu). Tama sisalsi jotain makeaa nestetta, jossa oli jotain viljaa pohjalla ja aprikoosin paloja. Jai kohtuu makea jalkimaku.

Taman jalkeen tulimme Marion ja Arturon vanhempien luokse, joilla on aidatulla ja vartioudulla alueella asunto. Hienon nakoinen niin ulkoa kuin sisalta ja iso. Ovat vieraanvaraisia. Taalla tuli toinen kulttuuriero... Rujo suomalainen kohtaa latinotervehdyksen, naisvakea pitaa aina tervehtia poskelle. Tama tuli pienen tauon ja Marion avustuksen jalkeen kuntoon. Nama kuuluu naihin asioihin, jotka vaan pitais osata, mutta ei...

Matka jatkuu nyt suihkunraikkaana. Marion sisko pitaa pienet illalliset asunnollaan, jonne minutkin on kutsuttu. Ilta jatkuu siella ja huomenna on Marion haat ja tutustuminen Pablon vanhempiin seka Santiagoon.